Vuonna 2013 helmikuussa ilmestyi suomalainen Tavarataivas-elokuva, joka sai monen elokuvan katsoneen huomion kiinnittymään tavaran paljouteen. Suosio oli suuri ja monet kokeilivat samanlaista elämäntapaa luopumalla tavarasta tai olemalla ostamatta mitään.
Vuonna 2016 myydyin kirja oli japanilaisen Marie Kondon “Siivouksen elämänmullistava taika”, jossa hän lanseeraa uuden tavan järjestää elämänsä näkemällä tavaroiden tärkeyden. Vaikutteet kirjaan lähtivät shintolaisuudesta, jossa vahvana käsitteenä on animismi. Siinä uskotaan, että jopa tavaroilla on sielu. Marie Kondon kirjaa on käännetty yli 40 kielelle ja sen kannattajia löytyy ympäri maailmaa.
Konmarituksen pääidea on luopua kaikesta turhasta. Yksi kodinjärjestelyn ja luopumisen peruskysymyksistä on pysähtyä jokaisen tavaran äärelle ja kysyä, tarvitseeko sitä oikeasti ja onko tavaralla väliä: “tuottaako tavara minulle iloa?”. Tämän tunteen täytyy tulla sisältäpäin. Jos tavaralla on väliä, se säilytetään, mutta jos ei, se laitetaan eteenpäin. Hänen mukaansa kodin tyhjentäminen ja uudelleenjärjestäminen tällä tavalla tuottavat pysyvää iloa. Menetelmä lupaa, että kun on kerran saanut kotinsa raivatuksi, ei sitä tarvitse tehdä enää uudestaan.
Konmarilainen uudelleen järjesteleminen tulee aloittaa juuri tällä kysymysmetodilla. Koti tulee järjestää kerralla, eikä vähissä erissä. Marie Kondon arvion mukaan tässä kaikessa kestää noin kuusi kuukautta. Jos kaikki on tehty oikein, koti pysyy jatkossa järjestyksessä kuin itsestään ja pysyvä elämänhallinta on taattu. Konmarimenetelmä ei tarkoita, että kodista tulee tyhjä ja minimalistinen, vaan tavaroita saa säilyttää aivan niin paljon kuin haluaa. Tärkein asia on, että ne tuottavat iloa.
Järjesteleminen tulee tehdä kategorian, ei paikan mukaan. Säilytämme useasti saman kategorian tavaroita eri paikoissa ja tämä estää meitä oikeasti hahmottamasta kuinka paljon tavaroita on. Tavarat siis tulee järjestää kategorioittain, ei huoneittain. Marie Kondon mukaan siistimisestä pitää tehdä myös erityinen tapahtuma, eikä sitä tule tehdä joka päivä. Kondon mukaan todellinen siistiminen tehdään vain kerran elämässä, kun kodin järjestys laitetaan uuteen kuntoon.
Konmarituksella on nykyisin tuhansia faneja. On olemassa jopa facebookryhmä nimeltä Konmari Suomi, joka antaa vertaistukea ja neuvoja konmarittajille ympäri Suomea. Jotkut sanovat heittävänsä jopa lahjatkin pois, sillä ei-toivotut lahjat eivät tuota saajalleen tarvittavaa iloa. Kuitenkin, lahjojen poisheittämisessä on jotain häpeällistä, sillä ne ovat muistutus toisen ihmisen välittämisestä.
Minimalismin ja konmarituksen liike on syntynyt ahdistuksesta tavarapaljouden edessä. Tavaroita ostetaan, koska se on niin halpaa ja myöhemmin niitä pidetään, koska ei oikein tiedä, mitä muutakaan niillä tekisi. Onko konmaritus ja minimalismi kuitenkaan ratkaisu? Niitä vastaan on tullut myös kritiikkiä. Onko konmaritus oikeastaan vain tavarapaljouden sysäämistä pois omasta elämästään ja mielestään ajattelematta laajemmin koko kulutuskulttuurin seurauksia?
Kuitenkin, konmaritus on yksi osa kohti ekologisempaa elämäntapaa. Kierrätyskulttuuri ja jakamistalous sopivat hyvin yhteen sen kanssa. Ihmiset ovat ehkä jo kyllästyneet liikaan tavarapaljouteen ja haluavat elämälleen jotain muuta sisältöä. Ihminen, joka kiinnostuu konmarittamisesta, lähtee varmasti etsimään ensin omaa hyvinvointiaan, eikä usko pelastavansa koko maapalloa. Kuitenkin, jos entistä useampi lähtisi tämänkaltaiseen minimalismiin, se näkyisi myös ekologisessa jalanjäljessämme.
Lähde: Yle.fi